Näin äitillä valoryijyn aloituksen tässä taannoin kun käytiin pohjosessa. Ja onhan niitä tullu vastaan lukemissani blogeissakin. Mulla on jo tietty paikkakin ryijylle. Yläkerran olohuoneessa kahden ikkunan välinen seinä. Siihen oli alunperin tarkoitus ostaa seinävalotaulu Ikeasta, vaan just se kuva mitä haettiin oli loppu. Huomasin, et tää ryijy mahtaa olla siihen just eikä melkein. Joten, kävin paikallisessa käsityöliikkeessä.
Ostin valkoista ja ruskeaa avattua paperinarua sekä ryijypohjan. Neula löytyi eri kaupasta sellaisesta neulapaketista, missä oli myös muunlaisia neuloja. Ryijypohjaan piirsin kuvion, jonka mallin tein ensin sanomalehdestä. Kuvio tulee sitten ruskeella. Ehkä huomaatte kynän jäljen ryijypohjasta pahvimuotin yläpuolelta. Meillä on yläkerrassa iso kulmasova just näillä väreillä.
Ja tää neula on kyllä kuin luotu tähän hommaan, alkuperäistä tarkotusta tälle neulalle en tiedä. Ehkä se on ryijyneula... Neula on todella tukeva, terä on litteä, hieman käyrä, eikä terävä ollenkaan. Reikä on tarpeeksi suuri, eikä tartte narun kans ähertää, että saa reiästä läpi. Nukkamuotin tein sitten ihan pahvista ja päällystin sitä tukevammaksi teipillä. Koko on silmämääräinen, en mitannu ollenkaan.
Tässä on ensimmäinen kerros tehty, mutta naruja ei ole vielä avattu. Seuraava kerros tehdään aina limittäin edellisen kerroksen kanssa. Hieman arvoin tässä hommassa sitä, että teenkö seuraavan rivin heti seuraavaan reikäkerrokseen vai jätänkö yhden väliin. Päätin tehdä heti seuraavaan.
Tässä paperinaru on sitten ihan avattuna. Kolmas kerros on lähöillään. Viikonloppu on mennä hurahtanu, eikä tätä ole oikein ehtiny tekemään. Aika nopeesti kerros aina valmistuu, tosin narun avaaminen vie oman aikansa. En tiedä olisiko naruja tarvinu välttämättä avata ollenkaan, mutta kokeillen tykkäsin, että on parempi. Ja tytärkin oli samaa mieltä. Kukin taaplaa tyylillään.
Mutta... tulet leivinuunissa joten lähenpä alas fiilistelemään. Aattelin laittaa kynttilöihin tulia ja jatkaan tätä työtä eteenpäin. Olenhan yksin kotona vielä hetken aikaa... Nautiskelen puhtaasta talosta (siivooja kävi perjantaina) ja käsityön parissa yksinäisestä laatuajasta.
Tulee varmasti just hieno :) Sainpas tästä taas yhden kivan idean toteutettavaksi. -Sitten kun sais ensin entiset sata toteutettua ;)
VastaaPoistaAi sinkin olet innostunut tekemään valoryijyä.
VastaaPoistaEt varmasti kadu , kun valmiiksi saat. Minulla on 2 erikokoista , joissa on valot, ja tykkään mielettömästi :)