... noo, vaikka siitä, että ei omena ole kauas puusta pudonnut. Viimeviikolla tyär sai kutomisinspiksen. Mistä lienee? Halusi tehä sukat, ku ei ole sellaisia koskaan tehnyt. Niinpä kahden päivän aikana syntyi sitten sukat ja ihan oikeella kaksinkertaisella kantapäällä varustettuna. Äiskän ohjeistusta tarvitsi hieman, mutta yhtään silmukkaa en tähän työhön tehny kuitenkaan.
Tyären tekemät vauvasukat |
Lankana on käytetty seiskaveikkaa ja puikot oli nro neloset, koskapa pienemmät oli itselläni työssä kiinni. Olen siis YLPEÄ ÄITI! :D
Olen minäkin saanut valmista aikaan. Tässä yritin polvisukista jäänyttä langanloppua käyttää hyväksi, vaan vielä sitä jäi johonkin pienempään työhön.
Lanka: Novita seiskaveikka liila-purppura -raita
Puikot: Nro 3 ja 3.5
Pitsikuvio: Novita syksy 2011 -lehden polvisukista
Muutakin valmista on jo, vaan nyt ei ole kuvia näyttää, joten esittelen hieman myöhemmin sitten.
Muita jorinoita:
Isännällä loppui kesäloma ja arkinen aherrus alkoi eilen vesisateessa. Raukalla kun on tällähetkellä ulkohommat menossa töissä. :/ Pitihän siis hieman hemmotella isäntää rankan päivän jälkeen herkuilla.
Tässä piirakka sitten valmiina herkuteltavaksi. SLURPS! Olikin hyvää ja isännällekki kelpasi, vaikka ei oikeen hirveesti rahkasta tykkääkkään.
Sunnuntaina vietettiin siis koko perheen voimin viimeistä yhteistä lomapäivää käyden ajelemassa Hailuodossa. Tässä hieman kuvakokoelmaa reissusta.
Nämä myllyt pyörii Oulunsalossa. Jouduttiin odottamaan lauttaa jonkin aikaa. Ja sieltähän se meidänkin menopeli tulee. Tuo vasemmalla oleva MERISILTA.
Kovin hirveästi ei ollut kyytiläisiä Hailuotoon päin. Tämä Merisilta-lautta onkin isompi kuin Meriluoto-lautta, jolla tultiin takaisin päin. Takaisin tullessa lautta olikin ahdettu ihan täyteen.
Sinne jäi taakse Oulunsalon tuulivoimalat. Puolivälissä matkaa kohdattiin toisen lautan kanssa.
Marjaniemestäkin löytyy muutama tuulimylly. Myllyt oli nimetty hauskasti MARJA 1, MARJA 2 jne.
Rimpsutilla teki mieli uimaan, vaan ei luvattu. Merivedellä kostutettu koira ei tuoksu erityisen hyvälle autossa. :) Sai kuiten käydä uittamassa mahanahkansa.
Marjaniemen hiekkarantaa.
Rannan lähistöllä oli yksinäinen kivi, jolle oli tämä vesilintuperhe asettunut paistattelemaan päivää. Pitkällä kameran putkella ne sai juuri ja juuri kuvattua.
Hailuodon reissun jälkeen käytiin vielä synttärikahvilla armaan pikkusiskoni kotona. Lahjaksi vein kaapin kätköistä kaivamani punaiset villasukat ja työkaverin tyttären askaroiman kortin.
AURINKOISTA TIISTAIPÄIVÄÄ! Täällä ainakin paistaa vaikka sajetta kai se on luvannu.
Mekin käytiin kesälomamatkalla Hailuodossa. Ihana paikka, kyllä kotimaastakin löytyy, ei tarvitse ulkomaille aina lähteä. Kivat kuvat!
VastaaPoistaIhanat pikku sukat ja kauniit lapaset! Ihastuin tuohon lankaan kun tein sukat. Ne menivät heti lahjaksi täytynee tehdä uudet itsellekin. Hienoja kuvia olet ottanut.
VastaaPoista