Työkaveri pyysi tekemään tyttärensä vastasyntyneelle villa-asun. Eli takki ja housut. Tilaaja itse hommasi langat ja mä kudoin sitten vanhasta Novita-lehdestä löytämäni ohjeen mukaan.
Lanka oli siis Novitan Seitsämän veljestä uusia raitavärejä nimeltään Sinisorsa. Koko on n. 74-80cm.
Housujen yläosaa en tehnyt ohjeen mukaan. Ohjeessa olisi tullut lyhyempi resori vyötärölle, johon sitten vielä kuminauha. Tehin pitkän resorin, joka pysyy ylhäällä, muttei purista.
Takissa ei ole nappeja. Ne lupasi tilaaja itse hankkia ja osata ommella paikalleen.
Lanka oli aika värikästä ja sitä oli vaan tietty määrä, joten takissa ei ole raidat kohdikkain. Itse en kyllä henk. koht. tykkää näistä seiskaveikan lintuväreistä yhtään. Liian levottomat mun makuun. Neulepinta on sileää, ja joka neljäs kerros 3 nurin 1 oikein. Pinta luo illuusion, että neule on paksumpi kuin mitä onkaan.
Aloitin työn jo lokakuun puolella ja välillä on syntyny myös jo esittelemiäni juttuja. Nyt olen kieltäytyny ottamasta vastaan uusia tilauksia. Keskityn joululahjoihin. Paitsi, että itelle on eka pipo suunnitteilla Temposta. Vähän samantyyppinen kuin aiemmin tekemäni lila pipo tyttärelle.
LAPISTA
Alla olevat kuvat on otettu pohjosen reissulla jo lokakuun alkupuolella. Käytiin silloin tsekkaamassa mettät ja puumäärät mitä sieltä on hakattu. Hyvin sieltä pinoja löytyi ja yllätykseksi sieltä tulikin tuplamäärä puuta, mitä arvioitiin. Isäntä on menossa taas viikonloppuna tuonne hommiin. Tielinjat pitää polettaa, jotta rekat pääsee hakee puut mettästä. Onneksi siel onki ollu nyt -20 asteen pakkaset ja vähän lunta, niin tiepohja on saanu hyvät lähöt.
"Kynsitulet" :P
Tää alla oleva kuva onkin sitten jo seuraavalta reissulta pohjosesta, kun siellä oli vähä enemmän jo lunta. Mutta nyt taitaa olla niin että meillä täälä etelämpänä on isommat lumikasat entä pohjosessa.
Kivan näköinen !
VastaaPoistaEi vauvalle aina tarvitse tehdä pastellisävyistä hempeää. Tumma sopii niin tytölle , kuin pojallekin :)