Tervetuloa blogiini! Toivottavasti viihdyt ja jätät käynnistä jälkesi kommentin muodossa.

torstai 8. joulukuuta 2011

Reissussa

Ensinnäkin tahdon kiittää kaikista mukavista kommenteista. Niitä onkin sitten kiva lukea. Uusia lukijoitakin on ilmestynyt. Tervetuloa vaan!


Käytiin tuossa viimeviikonloppuna pohjoisessa mutka. Siellä olikin lunta jo mennessä. Kotoa lähtiessä oli niin synkkää ja mustaa ja märkää. Olipa niin hiljaista ja rauhallista ja ennen kaikkea valoisaa kun oli lumi maassa.

Tällaiselta siellä näytti.


Kelkallakin oli jo ajettu. Lapset ja koira ottivat ilon irti lumisesta maisemasta. :D


Itsenäisyyspäivänä ajeltiin kotiinpäin katsomaan linnan juhlia. Ja täälläkinhän oli satanut poissaollessamme lunta. Ja tänään näyttää satavan lisää. Tosi ihanaa! 

Käsitöiden saralla valmistuu pikkuhiljaa jotain pientä pukinkonttiin, joten en esittele niitä täällä vielä. Sitten vasta joulun jälkeen. Taidan siis vetäytyä kilistelemään puikkoja ja jatkamaan pirtinuunin lämmitystä.

Leppoisaa loppuviikkoa!

5 kommenttia:

  1. Ai että miten tunnelmalliselta kuulostaa. Täälläkin sataa parasta aikaa lunta, valkoista valoa onkin jo kovasti kaivattu tänne etelään.

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä tuo kunnon lumi! Täälläkin maa on vähän valkoinen mutta loskainen ja erittäin märkä. Odotan vaan pientä pakkasta ja kunnon lunta. Joululahjoja täälläkin valmistuu ja jotain muuta pientä sivussa, vaikka kyllä välillä väsyttää niin julmetusti. Mukavaa joulun odotusta:D

    VastaaPoista
  3. Meille eteläänkin tuli lunta juuri itsenäisyyspäiväksi:)

    VastaaPoista
  4. No siitähän se sitten johtui.... te toitte lumen tullessanne tänne etelään !
    Kiitos :)

    VastaaPoista
  5. Hyvähän tuo, että lunta tulee. Vaan sais ens yönä olla tulemattakii =)

    VastaaPoista

Kommentit tuovat iloa!